Hienosti
viimeistelty ja mittoihinsa
nähden siroksi viimeistelty.
Uljas
20.7 on ilmestys, myönteisessä ja vähän muussakin
mielessä. Yksi piti
eniten 3.7:n tarkkuudesta, toinen sen hienosta sävyjen toistosta. Niitä on edelleen ikävä. Hänen musiikinkuuntelunsa painottuu
vahvasti ns. Laitearviot perustuvat
vankkaan kokemukseen useiden vuosikymmenien ajalta.
60
Kaksi metriä paneelia. Jotta paneeli toistaisi riittävän alas,
niin siitä pitää tehdä suuri. Siitä huolimatta, että totesi soinnin olevan hieman kohtelias. Myös elokuvat ja
niiden monikanavaäänentoisto ovat
kiinnostuksen kohteita.
Nimikkopalstallaan hän testaa intohimonsa kohteena olevia, usein sangen hinnakkaita hifituotteita. Yläluokan paneeleissa, kuten 3.7:ssa ja tässä
kokeillussa 20.7:ssa käytetään lähes kaiuttimen mittaista nauhadiskanttia, jonka nimeen moni vannoo.
Entä rajoitteet. Saattaa
jäädä itsekin koukkuun
OMISTIN pitkään Quadin ESL 63 -paneelikaiuttimet,
joiden alapään toistoa paransivat Gradientin SW-63subwooferit. Hänen mielestään 3.7 antoi jonkin verran anteeksi äänitteen puutteille. Kun koteloa ei
ole, niin ei synny myöskään kotelon elämisestä tai sen
reunaheijastuksista aiheutuvia värittymiä. Saatavat äänenpaineet, vaikka useimmille riittävät, jäävät
pienemmiksi kuin isoilla kotelokaiuttimilla.
kuka
Matti
Hermunen on
helsinkiläinen pitkän linjan
hifiharrastaja. Tässä esiteltävän Magnepanin huippumalli 20.7:n pienempi veli 3.7 oli kokeilussa vajaa vuosi sitten (Hifimaailma 3/2012). klassisen musiikin puolelle. Kaikki
kävijät ihastuivat siihen; tosin osin eri syistä. Kun ääni
lähtee yhdestä tasosta, niin basson keskialueen aikasuhteet säilyvät paremmin, toisin kuin kotelokaiuttimessa. hermuset
Magneplanar MG-20.7 -kaiutin
Teksti: Matti Hermunen Kuvat: Mauri Eronen
Pinta-alalla
paneeli
paranee
Ken on kerran kuullut kunnon
paneelikaiuttimet viisaasti
sijoitettuna, ymmärtää miksi monet
tykästyvät niihin pysyvästi. Siksi tässä vain
päällimmäiset.
Dipolina toimivan paneelin yhtenä etuna pidetään
sitä, että se tuottaa vähemmän katto-, lattia- ja sivuseinäheijastuksia kuin normaalikaiutin. Mutta ei se
kuitenkaan ollut hänelle ongelma.
Paneelikaiutinten etuja ja rajoitteita on käsitelty Hifimaailmankin sivuilla useaan kertaan. Paneelit eivät yleensä kuitenkaan toista bassopäätä kovin voimakkaasti. Myönteistä on, varsinkin kokeilussa olleen
vaaleasävyisen version sulautuminen kuunteluhuoneen muuhun sisustukseen ja kaiuttimen hyvä viimeistely.. Quadien alakeskialueen selkeys, napakkuus ja läpinäkyvyys olivat ainutkertaisen hyvät
Siksikin mieliala kohosi, kun pääsi jälleen kokeilemaan laatuluokan paneelia
NI 5180) uskaltaa
suositella varauksetta.
Akustinen kitara ja muut kielisoittimet toistuivat
aivan fantastisen erottelevasti ja monisävyisesti. Liitinpaneelissa on paikat diskanttia ja keskialuetta 1 dB vaimentaville vastuksille. Avarammasta äänikuvasta pitävä tai isommalla joukolla kuunteleva
saattaa päätyä pitämään nauhadiskantit ulkoreunalla.
Oivalliset
Magneplanar MG-20.7 on aivan erinomainen kaiutin.
Kuten paljon kuunnellut ystäväni totesi: ?siitä on vaikea löytää vikaa?. Yksinkertaiset, mutta hyvin
tukevat metallijalat viimeistelevät kokonaisuuden.
Magnepanin tyyliin kaiutinjohtoja varten on pienehköreikäiset ruuviterminaalit, joihin sopivat parhaiten hyvälaatuiset banaanikoskettimet. Ehkä yksi luonnollisimman
kuuloisista kokemuksista tähän mennessä.
1. Basso on erottelevan sävykäs, ei kuitenkaan korostuneen tiukka tai nopea. Normaaliakin helpompaa oli seurata kuinka Anthony luonnontorvineen hoiteli vaativat osuudet ilman kuultavia
ponnistuksia. Kovimmat matalat iskut
saavat sen kompressoitumaan, joskaan säröä ei ilmene. Vaikka kuuntelutila on normaalia olohuonetta suurempi, niin sopusuhtainen
yleisilme olisi hyötynyt vähintään kolmanneksen pitemmästä ja leveämmästä tilasta. Tätä levyä (Weber:
Symphonies 1&2; Horn Concertino. Balanssi on aavistuksen kirkas, vaikka onkin kokonaisuutena selvästi enemmän lämpimään kuin viileään suuntaan kallellaan. Pianon sointi oli kohdallaan. Muutenkin ääni on sellainen, että
analysoinnin unohtaa nopeasti, ja tekee mieli keskittyä sen sijaan musiikkiin. Varsin hieno ja tasapainoinen yhdistelmä repäisevää toistoa ja erottelua; menettämättä yhtään elävyydestä.
Orkesterimusiikilla jouset ja puhaltimet olivat yhtä
hunajaa ja hienoja sävyjä. Bill Laswellin dub sykki leppoisan sävykkäästi, ja musiikkityyliin luontaisesti kuuluvaa tömäkkää bassopäätä oli tarpeeksi. Kahden metrin korkuisina
ne eivät jää huomaamatta. Kitaran äänissä on tiettyä ylimehevyyttä, joka saattaa
muuttua paksusundisella äänitteellä honottavaksi tai kumeaksi sävyksi. Vankat jalat ovat
toimiva ja huomaamaton ratkaisu.
Toisella korvalla:
Mikael Nederströmin kommentit
YHTENÄINEN, helppo ja rullaava soundi. Alimman pään sävyjä saattoi jäädä pois, mutta ei
haitaksi asti. Peltien äänet soivat erottelevasti ja
juuri sopivan peltisesti läjähtäen. Normaalikuunteluissa terminaalit yhdistetään johdoilla; kokeilukappaleissa oli HifiGurun
huolella asentamat Transparentin kaapelista napsaistut pätkät.
Sijoitin kaiuttimet niin että nauhadiskantit olivat
sisäreunalla, siis lähimpänä toisiaan. Torvet soivat selkeästi mutta
eivät liian purevasti, sellot muhevan lämpimästi. Aika addiktoiva ja hyvin miellyttävä kokonaisuus, vaikka ei hifimielessä ihan yleispätevä toistin olekaan.
61. No, löytyy siitä parannettavaakin,
vaikka vähemmän kuin monesta muusta laatukaiuttimesta.
Kevyemmästä tai raskaammasta tavarasta koostuva
rytmimusiikki soi vaivattoman avoimesti ja moninaisesti. Ääni on iso ja ilmava, epäkaiutinmainen ja irtonainen. Soittotekniikka, aina torveen hyräilyineen välittyi nautittavasti. Yksi positiiviseen
ajatteluun itsepintaisesti pyrkivä vieras totesi: ?Kivat
huoneenjakajat sinulla?. Toisaalta taas
ohuilla äänitteillä lämmin vaikutelma on hyvin miellyttävä.
Keskialue ei ole ihan viimeisen päälle puhdas tai skarppi, mutta siistisävyinen ja
yleismiellyttävä soundi antavat paljon anteeksi äänitteiden virheille. Lähes kaiuttimen
mittainen nauhadiskantti lienee päätekijä 20.7:n kauniin
ylemmän alueen
toiston takana.
2. Koon puolesta 3.7 on huomattavasti helpompi tapaus.
Tasomaiset basso- ja keskialue-elementit vievät suurimman osan pinta-alasta. Valmistajan mukaan tällä asetuksella äänikuva istuu parhaiten yhden
tai kahden kuuntelijan tilanteeseen. Puhaltimissa oli sonoriteettia, kirkkautta ja
purevuutta; sen mukaan mitä säveltäjä oli tilannut.
Riemukas kokemus oli Anthony Halsteadin suvereeni soitanta Weberin käyrätorvikonsertolla. Eikä kuitenkaan värittyneesti. Aito nauhadiskantti, lähes
kaiuttimen korkuinen elementti, lienee 20.7:n hienon
yläpään toiston salaisuus. hermuset
1
2
Mutta 20.7 on kookas
Puhumattakaan hinnasta.
MG 20.7 on kuitenkin omaa luokkaansa. Suuri yksimielisyys vallitsi siitä, että 3.7
tarjoaa yllättävän paljon siitä mitä 20.7. Niistä saattaa syntyä yllättävän dramaattisia ja hauskoja efektejä. Korostumaton siinä mielessä, ettei
totutteluvaiheen jälkeen sitä tule ajatelleeksi. 5; samoin ensimmäisellä kappaleella
noin minuutin jälkeen. Mutta jos olet rokkari ja välillä haluat
antaa housunlahkeitten lepattaa, niin sitten se subbari. Cale; No. Kun sille tarjoaa riittävän tilan ja huolellisen sijoituksen,
niin se pystyy harvinaisen nautittavaan musiikintoistoon.
info
Hinta:
-Tammi
-Kirsikka
Edustaja:
Puhelin:
Lisätietoja:
Magneplanar MG 20.7
19 990 ?/pari
20 890 ?/pari
Hifiguru
(019) 418 877
www.hifiguru.fi
www.magnepan.com
Mitat (lxkxs):
73 x 200,6 x 6,3 cm
Paino:
160 kg /pari kuljetuslaatikoissa
Toimintaperiaate: Magnetostaatti
Nimellisimpedanssi:
4 ohm
Elementit:
-basso
Paneeli
-keskialue/ diskantti
Nauha
Liitin: Ruuvi
Kaksoisjohdotus: Ei. hermuset
Magneplanar MG-20.7 -kaiutin
Vanhan koulun
liittimet. -levyllä tyttöjen tirskunta kuuluu
hetken kuuntelijan oikealla puolella; kaiuttimista riippuen jopa vähän takaa.
Magnepanit panivat tällaiset efektit harvinaisen
tarkasti kohdalleen; varmaan tarkimmin kaikista
kokeilluista. Andreas Wollenveiderin Behind the gardens... Atlantic 83116-2; 1. Samaan sarjaan kuuluu yhden kuuntelijan spontaani kommentti: ?nämähän toistavat myös korkeutta!?
Ei diskanttia eikä keskialuetta
Näin voisi sanoa. Täysin levällään oleva äänimaailma vetäistään kerralla kohdalleen, kitaran äänessä tapahtuu omituinen
niskoja nyrjäyttävä muljahdus jne.
Esimerkkejä löytyy vaikkapa kitaristi Marc Ribotin
kuubalaisvirityksellä (Y Los Cubanos Postizos. kappale, noin minuutin kohdalla) tai
J.J. Korostukseen tottui aika nopeasti, mutta kuten sanottu, se
saattoi olla osatekijä basson sävyjen toistoon.
Sitten otin käyttöön Genelecin 7070A subbarin ja
sovitin sen 20.7:n kanssa tasoltaan sekä vaiheeltaan.
Nyt lähti ja kolisi. Oli kyse
soolosoitosta tai orkesterin taustalla vaeltelusta.
20.7 on tavallaan helppo toistin, vaikka se paljastaa
armottomasti huonot äänitykset. 20.7 on omalla korostumattomalla tavallaan tavattoman tarkka. Molemmat alueet ovat tarkkuudeltaan ja sävyiltään niin kohdallaan, ettei niihin tule
kiinnittäneeksi lainkaan huomiota. Ja se on merkittävästi pienempi ja sirompi. Sen sointitasapaino
on vain osattu asettaa niin hyvin kohdalleen, ettei äänitteen riipivyys, haljuus tai tummuus useimmiten ole
ongelma. Kuitenkin, vaikka urkujen jalkiot sellaisenaan tai musiikin seassa toistuvat sopivalla tasolla, niin aina ei kuitenkaan löydy voimaa eikä sävyjä kaikkiin tarpeisiin.
Kyse on myös alemman alueen transienttien selkeydestä ja helppoudesta. 200 Hz:n alueen lievän korostumisen olisi saanut taltutettua. Ruuveilla
saa johdonpään tai
banaanin tiukasti
kiinni, mutta kovin
paksut touvit eivät
mahdu. Siitä huolimatta, että erityyppisten rumpujen kalvon ja kannun ominaissointi kuuluivat fantastisen selvästi.
Tähän lienee ainakin osasyynä se, että kuuntelutilassa ei löytynyt sijoitusta, jolla ylimmän basson tai
alemman keskialueen, siis 100 . Tarkkuutta ei hävinnyt kuin vähän.
Tilalle tilaa ja avaruutta, potkua ja dynamiikkaa, alapään vääntöä, sävyjä ja iskua roppakaupalla tarkkuuden kärsimättä. Vaikka omituisuuksien toisto ehkei ole
kaiuttimen tärkein ominaisuus, niin se saattaa kuitenkin kertoa sen neutraalisuudesta ja tarkkuudesta. Alemman alueen toistossa on sinänsä voimaa ja varsinkin
orkesterimusiikilla useimmiten täysin riittävästi. Se tuo onnen näihin hetkiin.
Moni 20.7:ää kuunnellut oli kuullut myös 3.7:ää samassa tilassa. Näiltä osin 20.7
on yksi parhaista, ellei paras kuunnelluista.
62
Sitä vastoin alemmalla alueella, suurin piirtein
ylimmästä bassosta alaspäin on parannettavaa. Kunnes
kaivaa jonkin arkistojen aarteen ja hätkähtää miten
paljon aikaisempaa enemmän siitä tulekaan esiin; oli
se sävyjä, äänikuvaan sijoitettujen esiintyjien tekemisiä ja suhdetta toisiinsa, soittimien luonteen (sävy,
soittotapa?) välittymistä, äänityksen iän ja laadun
helppoa arviointia, esityksen kulkevuutta
Sellaisenaan 20.7 on musiikinkuuntelijan kaiutin ja
riittää varmasti. Eikä 20.7 kuitenkaan ole liian kohtelias eikä
anna liikaa anteeksi.
Äänikuva on riittävän syvä, sivusuunnassa hyvin
tarkka ja kokonaisuutena uskottavan moniulotteinen.
Avaruutta, ilmavuutta, tarvittaessa suuruutta löytyy
tavattomasti.
Moneen stereoäänitykseen on vahingossa jäänyt tai
joskus tieten tahtoen tehty vaihevirheitä. Hitto!
Mutta toistaako se musiikkia?
Kyllä. Ei toistossa ollut maksilaatikoiden jyräystä ja pauhua, mutta ulottuvuus, voima ja sävyt välittyivät vakuuttavasti. Liittimien
alla oleviin terminaaleihin voi sijoittaa
diskantin ja keskialueen vaimennukseen
tarkoitetut vastukset.
Yllättävää kyllä, urut soivat hienosti